24h hiihto

post thumb
Ladut
by Jenni/ on 17 Sep 2021

24h hiihto

24h hiihto ja oikeastaan sen idea on lähtöisin Kurusta. 1980 -luvun alkupuolella kurulainen leirikeskus ideoi rahankeruun saadakseen tarvitsemansa moottorikelkan. He ideoivat ensimmäisen suomalaisen 24 tunnin hiihtotapahtuman. Rahankeruu toteutettiin arpajaisten muodossa ja siinä piti veikata, kuinka monta kierrosta voittanut joukkue ehtii vuorokauden aikana kiertää. Tapahtuma herätti niin paljon kiinnostusta, että sitä on jatkettu seuraavinakin vuosina. Parhaimmillaan joukkueita on ollut 20 ja kussakin joukkueessa on saanut olla 24 hiihtäjää.

24h hiihto – mikä siinä houkuttaa?

24 tunnin hiihto Kurussa on saanut hyvän maineen. Lumenpuutekaan ei ole este tapahtuman järjestämiselle. Jos lumi puuttuu, hoidetaan tapahtuma sauvakävelynä. Houkuttelevaa tapahtumassa on sen ainutkertaisuus sekä joukkueiden yhteystyö. Tässä tapahtumassa joukkuehenki on parhaimmillaan ja läpi yön actionia tarjoava kisakeskus luovat ainutlaatuista tunnelmaa. Yön hiljaisuus ladulla on myös lumoavaa ja se jää hyvin joukkueen jäsenten mieleen. Tapahtumassa kierretään 2,1 kilometrin rataa.

Tämä tapahtuma ei ole jäänyt pelkästään kurulaisten omaksi iloksi, vaan samantyylisiä tapahtumia on järjestetty muuallakin. Mainitaan kuitenkin, että vuonna 2016 Team Ceza teki Kurussa ennätyksen ja ehti 24 tunnissa kiertää 2,1 km:n radan jopa 249 kertaa. Käytännössä se tarkoittaa, että kilometrejä tälle ennätysjoukkueelle tuli yhteensä 522,9. Ja näin kierrosten keskiarvo oli 5,47 minuuttia. Tätä ennätystä ei Kurussa ole vielä rikottu.

24 tunnin hiihto on elämystä

Aina tämä 24h hiihto ei ole joukkueiden temmellystä hiihdon parissa vuorokauden ympäri vaan usein myös voimiaan tai paremminkin kestävyyttään kokeilee ylipitkien matkojen hiihtäjät eli ultrahiihtäjät. Mikä sitten saa lähtemään tällaiseen voimainkoitokseen ilman joukkuetta, pelkästään yksilösuorittajana? Teemu Virtanen on yksi tällainen suorittaja ja hän toteaakin, että ”siinä laitetaan kroppa kunnolla likoon”. Eikä se onnistu ihan treenaamatta vaan vaatii hyvän fysiikan lisäksi henkistä kanttia.

Teemu onkin mielenkiintoinen mies, koska 24h hiihto sujui häneltä ennätysmielessä jopa kahdella eri tavalla. Ensinnäkin hän hiihti vuorokaudessa 433,5 kilometriä, mutta miten mies sen teki? Hän hiihti pelkästään tasatyöntöä. Joten siinä kyllä saa laittaa itsensä todella koetukselle. Mutta tämä periksi antamaton mies treenaileekin töidensä lomassa kaiken vapaa-aikansa.

Kohti ennätystä

Kuten aina, ei Teemu ole ainoa ennätysmies, vaan 24 tunnin tontille asteli myös Hans Mäenpää. Hänellä onkin hiukan erilainen tausta kuin Teemulla. Hans aloitti urheilun vasta ollessaan 30 -vuotias. Sitä ennen hän oli joutunut kapinoimaan lestadiolaisuutta vastaan sekä Norjassa ollessaan oli huumeiden sekä alkoholin väärinkäyttäjä. Kaikesta on mahdollisuus selvitä kuten Nopeampi nettikasinon vedonlyönnistä voittajana. Tämä kasino sopii hyvin suomalaiselle eikä ennätystä tarvitse heti ruveta rikkomaan, vaan kasinon peleihin voi tutustua rauhassa.

Hans Mäenpää on lähtenyt jahtaamaan 24 tunnin hiihdon maailmanennätystä vähän eri lähtökohdista kuin moni muu. Mutta Hans on kävelevä esimerkki siitä, että kun intohimolla tekee asioita, niitä tekee täysillä. Kaikkea voi kokeilla, kuten hän esimerkillään osoittaa, mutta aina voi saada elämänsä raiteilleen. Vuonna 2018 hän rikkoi Teemun ennätyksen ja lykki 472 kilometriä.

24h hiihto on armoton yksinäiselle sudelle

Ennätyksen tekeminen vaati veronsa, toteaa Hans. Kovan ennätyssuorituksen jälkeen hän palasi takaisin töihin ja halusi näyttää, että kilometrit eivät paina. Se oli huono valinta, koska jonkin verran myöhemmin hän joutui jäämään sairaslomalle ja kesti jopa vuoden ennen kuin hän kunnolla tokeni. Jos sinua kiinnostaa hiihtoharrastuksen aloittaminen, Leki-hiihto -sivustolta löydät hyvät vinkit.

Hans toivoo, että pystyisi vielä rikkomaan oman ennätyksensä. Toki se vaatii melkoista motivaatiota lähteä jälleen hurjaan kyytiin. Niinpä hän ajattelee asian niin, että olisi toivottavaa, jos joku toinen veisi sen ensin nimiinsä, jonka jälkeen hänellä itsellään olisi taas paljon motivaatiota.

24h hiihto on melkoisen kova puristus ja taukojahan voi näiden tuntien aikana pitää, mutta kelloa ei pysäytetä. Se menee auttamattomasti eteenpäin sekunti kerrallaan. 24 tuntia vaatii syömistä ja juomista, että sen rääkin ja suorituksen jaksaa tehdä. Itseään kannattaa aina haastaa, mutta sitä ennen on hyvä hiukan treenata ja sitten tehdä ennätyksestä totta. Kuka mahtaa olla seuraava ennätyksen yrittäjä?